perjantai 13. huhtikuuta 2012

Soundcloud

Toinen äänen jakamiseen erikoistunut esittelypostaus tulee tässä, jälleen hieman myöhässä! Miten olenkin näin organisointikyvytön tekemisteni suhteen. :)

Idean Soundcloudin esittelyyn sain aktiivisesti musiikkia harrastavalta poikaystävältäni. Palvelun ideana on tarjota alusta musiikkitallenteiden jakamiseen, promootioon ja yhteistyökumppaneiden löytämiseen. Vuonna 2007 perustettu palvelu on alusta alkaen haastanut MySpacen aseman muusikoiden suosikkina, ja tammikuussa 2012 sivusto saavutti 10 miljoonan käyttäjän merkkipaalun.

Palvelun käyttäminen vaatii rekisteröitymisen. Valittavana on viisi erilaista palvelupakettia, Free, Lite, Solo, Pro ja Pro Plus, joihin jokaiseen kuuluu 14 päivän maksuton kokeilujakso. Ilmaiseen käyttöön kuuluu enintään 120 minuuttia ladattua musiikkia ja vakioulkoasu, kun taas Lite-paketissa on mukana 240 minuuttia ja mahdollisuus korostaa parhaita tuotoksiaan näkymään muille käyttäjille ensimmäisenä. Eli hinnan noustessa myös ominaisuuksien määrä luonnollisesti lisääntyy.

Palvelun myyntivalttina on monipuolisuus. Muusikot voivat toimia palvelun sisäisesti kommentoiden ja ladaten toistensa musiikkia, ja vaikkapa etsien niitä yhteistyökumppaneita, mutta myös linkittää musiikkiaan oikeastaan minne tahansa. Soundcloud-widgettejä (en osaa suomentaa, mutta kyse on "elävistä linkeistä", eli ääniraita näkyy kuvana linkitettäessä) voidaan jakaa Facebookissa, Twitterissä, blogeissa ja kotisivuilla. Näin ollen musiikin kuunteluun ei tarvita rekisteröitymistä tai erillistä sivustolle siirtymistä. Soundcloud onkin yleisesti käytössä bändien Facebook-sivuilla, jolloin musiikkia voidaan kuunnella suoraan Facebookista! Lisäksi Soundcloud on saatavilla sovelluksena älypuhelimiin, esimerkiksi iPhoneen. Sovelluksen kautta musiikkia voi ladata palveluun tai sieltä itselleen puhelimen kautta.


EDIT:

Esimerkkinä Soundcloud-sivusta raahelainen Alexander In Paris!

6 kommenttia:

  1. Tuon palvelun etu taitaa olla jakamisen mahdollisuus. Jos kuuntelemaan pääsis vain kirjautumalla, olis se aika pienen piirin hommaa. Varmaan ihan näppärä markkinointiväylä.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava postaus, Petra!

    Ilmainen paketti vaikuttaa kevyehköltä, mutta sen tarkoitus lienee houkutella laajempaan käyttöön. Tuo jakaminen on tietysti yksi keskeinen ulottuvuus.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kommentti, Petra! Soundcloud on aivan verraton. Itsekin sitä käytän sitä. Jakaminen onkin soundcloudin ehdoton valtti.Ja informaation nopeus siinä mielessä, että vuorokaudessa yhdellä kappaleella voi olla useita satoja kuuntelukertoja. Sanoisin, että soundcloud on parasta viraalimarkkinointia musiikin tekijöille.

    VastaaPoista
  4. Muusikoille varmasti loistava palvelu! :) Ja tuli tästä esittelystä mieleen Spotify (vaikkakin se on enemmän kuluttajille suunnattu). Spotifyhan on periaatteessa ilmainen, mutta tiettyjä kappaleita voi kuitenkin kuunnella vain tietyn monta kertaa ilmaiseksi. Jos haluaa enemmän ominaisuuksia, kuten kuunnella enemmän ja useammin (ja ilman mainoksia), niin tulee hankkia maksullinen versio - vähän kuten tässä Soundcloudissakin.

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille hyvistä kommenteista! :)

    Tuo Soundcloudin ulkopuolinen jakaminen on tosiaan hyvin olennainen osa palvelua, kuten täällä totesittekin. Jäisihän kuulijakunta muutoin hyvinkin suppeaksi.

    Markku: Kiva saada kommenttia palvelun käyttäjältä! Itse kun kirjoitin tuon tekstin hieman ummikkona, ei ollut edes konsultoitava paikalla silloin kun sitä olisi tarvinnut. :) Tiedätkö muuten tarjoaako MySpace nykyään vastaavaa vai vaatiiko siellä kuunteleminen edelleen sivuille siirtymistä?

    Riikka: Spotify on kyllä näppärä, itse olen ainakin hyvin koukussa siihen ja olikin pakko tilata Premium kun palvelu muuttui suurimmilta osin maksulliseksi :) Markkinoi varmastikin bändejä hyvin etenkin nyt, kun Spotify-kuuntelut näkyy monilla Facbookin seinällä.

    Tässäpä onkin hyvä mahdollisuus laittaa teille esimerkiksi ystävieni musiikkia Soundcloudista! Kyseessä on Alexander In Paris, toivottavasti olette vielä kuulolla :)
    http://soundcloud.com/alexander-in-paris/

    VastaaPoista
  6. Suora linkki löytyy postauksen lopusta kun en näköjään tuohon osannut sitä laittaa!

    VastaaPoista